torstai, 26. huhtikuu 2007
Osa 6: Autiotalo
Perhe oli saanut säästettyä 10 000 §, kun Maire tajusi että irtaimiston (ja rahapuupellon, en tajunnut pakata sitä) myynnistä saisi loputkin rahat. Ei kauaa nokka tuhissut ja kohta perhe astelikin uuden talon pihalla.Talo oli iso ja kodikkaan näköinen, ainakin ulkoapäin... ...sisälle ei paljoa tavaraa voitu hankkia, sillä lähes kaikki rahat menivät uuden talon ostoon. Tässä alakertaa.Yläkerta. "Hyi miten tyhjää, mitä sä tälläsen ostit!?" Petra kommentoi sisustusta Nileskin oli kummissaan, sillä oli luullut että talo olisi valmiiksi kalustettu. "Kulta, oletko nyt varma että tämä on se talo?"Pertina sentään huomasi talon hyvät puolet. Siellähän mahtui jopa tanssimaan! Entinen talo oli rakennettu niin pieneksi kuin mahdollista rahan säästämiseksi, mutta Mairen sisko ei ollut kitsastellut.Nopeasti perhe kuitenkin kotiutui autiona kaikuvaan taloon. Maire rupesi heti opiskelemaan rahansaannin varmistamiseksi. Hurjan tanssin jälkeen Pertina tajusi kuinka tylsää olikaan ilman televisiota. Pertsu lösähti uudelle pantterisohvalle ja mietti syntyjä syviä matallimusiikin pauhatessa täysillä. Talossa kaikuvan musiikin sekaan tuli toinenkin ääni, kaiken läpitunkeva "PIMPOM". Naapurithan ne siellä.Mairukka tietysti riensi vastaanottamaan malliainesta olevat tyttäret jotka olivat asuneet Lehtokummussa murto-osan siitä mitä Kuikkikset. Harmi että kaikki on pelattavia simejä. (Kaikki vieraat on ollut muuten radolassa esillä)Hätisteltyään turhat vieraat pois Maire meni keräämään rahapuupelto 2:sen sadon. Puiden lukumäärä oli huomattavasti harvennut, mutta turha sitä enää murehtia. Ensimmäinen päivä oli mennyt nopeasti.Arki alkoi sujumaan, ja joka aamu koko perhe yritti tunkea samaan aikaan ovesta yhteen ääneen tuuttaaviin ajoneuvoihinsa.Eikä aikaakaan kun syksy oli saapunut naapurustoon. Haikeana Maire muisteli hedelmäpuidensa sadonkorjuu aikoja.Ja sadonkorjuu oli täälläkin meneillään, ärsyttäviä nuo koulukaverit!Naapurin pöllimät rahat saatiin kuitenkin takaisin moninkertaisena kun kaikki perheen työssäkäyvät (myös Pertina, ei mahtunut kuvaan) saivat ylennyksen samana iltana. Osa rahoista käytettiin.Nimittäin lempilapsemme syntymäpäivä juhliin!Hiukset ja vaatteet hirveät, mutta ei TUO voi olla Mairelle sukua! Toivottavasti Mairen nenägeenit ei pullahda tulevaisuudessa pintaan.Pienen muodonmuutoksen jälkeen Petra näytti uskomattoman hyvältä, varsinkin kun oudossa kulmassa olevat kulmakarvat saatiin piiloon. Vaatteet olivat silti hirveät vaikka voissa paistaisi.Niinpä Petra lainasi isänsä uskomattoman miehekästä pyörää ja hurautti stadiin shoppailemaan."Musta tuntuu ettei tää sinapinkeltanen oo ihan mun väri"Löytyi rekiltä siedettäviäkin vaatteita ja niitä Pertukka riensi sovittamaan, rahaa piti säästää joten vain yksi asukokonaisuus oli ostoslistalla. Pitkän harkinnan jälkeen Petra päätyi tähän asuun.Kassalle mentäessään Petra tunsi katseiden porautuvan selkäänsä, sillä yhteisötontilla oli jo talvi menossa ja Petra erottui joukosta kuin huutomerkki kesävaatteineen. Muilla oli paksut toppavaatteet päällään ja eräs nuorimies vaikutti olevan hyvin järkyttynyt Petran siveydöttömyydestä. Petra oli juuri astumassa ulos kaupasta kun huomasi tulevaisuutensa ryntäävän sisään. Hän päättikin jäädä vielä hetkeksi......Ja riensi heti jututtamaan komistusta. Ukko taisi olla melko tyly, kun torjui kaikki Petran keskustelu yritykset, mutta Petra näki vain miehen komean ulkonäön ja päätti vielä joskus rengastaa tämän.Petra yritti vielä viimeistä kertaa tutustua mieheen paremmin, mutta luovutti ja lähti kotiin nähtyään miehen ilmeen. Päättäväisyys ei ollut silti lähtenyt minnekkään."Ehkä hän ei halunnut tutustua minuun näitten typerien vaatteiden takia..." Petra mietti päästyään kotiinsa.... ja tunsi olonsa paljon hehkeämmäksi uudessa asussaan.Shoppaillessa oli tullut nälkä, ja tottakai kävi näin Petralle, joka ei ollut koskaan ennen kokannut mitään.Palohälyttimeen oli ollut varaa ja äkkiä palonainen saapuikin paikalle. Petra luotti täysin hänen ammattimaisuuteen ja häipyi paikalta muiden hätäillessä liekkien ympärillä. Tähän kuvaan myös päättyy tämänkertainen jakso, näkemisiin :) _________________________Kommentteja
Kommentit